SENT PÅ JORDEN (1932)
FÄRJESÅNG (1941)
NON SERVIAM (1945)
STROUNTES (1955)
TIENNÄYTTÄJÄ
MANALAAN (1967)
ABSENTIA ANIMI
Syksyllä
Syksyllä kun hyvästellään
Syksyllä kun kaikki veräjät ovat auki
tarkoituksettomiin hakoihin
missä epätodelliset sienet mätänevät
ja vettä täydet pyörän jäljet ovat matkalla
ei mihinkään, ja etana on matkalla
repaleinen perhonen on matkalla
ei mihinkään, joka on lakastunut ruusu
se pienin ja rumin. Ja vaaksiaiset, ne tyhmät pirut
haurain jaloin, päihtyneinä lampun valossa illalla
ja lamppu itse joka suhisee kituen
valon mitättömästä merestä, ajatuksen napamerestä
pitkin lainein
ääneti kohisten vaahto
sarjoin jaetuista sarjoista
ei mistään ei minkään kautta ei mihinkään
lause vastalause loppulause abrasax abrasax Lause
(kuin ompelukoneen ääni)
Ja hämähäkit kutovat ääneti yössä verkkoaan
ja sirkat viilaavat
Tarkoituksetonta.
Epätodellista. Tarkoituksetonta
Syksyllä
Runossani käy rapina
Sanat tekevät tehtävänsä ja jäävät siihen
Pöly putoaa niiden yli, pöly tai kaste
kunnes tuuli pyörtää ylös ja laskee alas (ne)
(ja) toisaalla
se jonka partout tulee etsiä kaiken tarkoitusta on
jo kauan sitten oivaltanut
että rapisemisen tarkoitus on rapiseminen
joka itsessään on jotakin aivan muuta kuin
kosteat kumisaappaat lehtien halki
hajamieliset askelet puiston lehtimatolla
ystävällisesti liisteröityneet
kosteisiin kumisaappaisiin, hajamieliset askelet
Sinä harhaat, harhaannut
Älä pidä niin kiirettä
Viivy hetki
Odota
Syksyllä kun
Syksyllä kun kaikki veräjät
silloin sattuu että viimeisessä vinossa säteessä
päiväsateen jälkeen
pitkin tauoin epäröiden
kuin yllätettynä
jälkeenjäänyt mustarastas laulaa puun latvassa
ei minkään tähden, kurkun tähden. Sinä näet
hänen puunsa latvan taivaan valjua taustaa vasten
yksinäisen pilven luona. Ja pilvi ui
kuin toiset pilvet mutta myös kuin jälkeenjäänyt, hors saison
ja olemukseltaan kauan sitten toisaalla
ja itsessään (kuin laulu) jo jotakin
muuta kuin
Ikuinen rauha
Tarkoituksetonta. Epätodellista.
Tarkoituksetonta. Minä
laulan istun tässä
taivaasta pilvestä
Minä en toivo itselleni enää mitään
Minä toivon itseni kauas kauas pois
Olen kaukana (illan kaikujen seassa)
Minä olen tässä
Lause vastalause abrasax
Sinä myös minä
Oi kaukana kaukana
siellä ui valoisaa taivasta
puun latvan yli pilvi
onnekkaassa tietämättömyydessä!
Oi syvällä minussa
kuvastu mustan helmisilmän pinnasta
onnekkaassa puolitietoisuudessa
pilven kuva!
Se ei ole tätä mikä on
Se on jotakin muuta
Se on tässä mikä on
mutta ei ole tätä mikä on
Se on jotakin muuta
Oi kaukana kaukana
siinä mikä on tuollapuolen
om syvällä minussa
siinä mikä on lähellä
on jotakin tuonpuoleista
jotakin tuonpuoleisen lähellä
siinä mikä on tämänpuoleisen kaukana
jotakin ei - eikä
siinä mikä in joko - tai:
ei pilvi eikä kuva
ei kuva eikä kuva
ei pilvi eikä pilvi
eikä eikä ei eikä
vaan jotakin muuta!
Ainoa mikä on
on jotakin muuta!
Ainoa mikä on
tässä mikä on
on jotakin muuta!
Ainoa mikä on
tässä mikä on
on se mikä tässä
on jotakin muuta!
(Oi sielun kehtolaulu
laulu jostakin muusta!)
O
non sens
non sentiens non
dissentiens
indesinenter
terque quaterque
pluries
vox
vel abracadabra
Abraxas abrasax
Lause vastalause loppulause on lause jälleen
Tarkoituksetonta.
Epätodellista. Tarkoituksetonta.
Ja hämähäkit kutovat ääneti yössä verkkoaan
ja sirkat viilaavat
Syksyllä
Gunnar Ekelöf: Runoja. Väinö Kirstinä ja Tarmo Manelius. Karisto, 1968, s. 43
